Käytiin tänään naapurin labbisparivaljakon kanssa pellolla leikkimässä. Mamman poika totteli jokaista luoksetulokäskyä saman tien, istui nätisti paikallaan kun otin pannan pois mennessä ja laitoin takaisin paikalleen lähtiessä. Muutenkin huomaa arkielämässä, kuinka kaikki tuon koiran kanssa tehty työ alkaa kantaa hedelmää. Valitettavasti arkielämässä huomaa nekin asiat, jotka ovat jääneet retuperälle kun ei ole ymmärtänyt tehdä toisin tai puuttunut ennen kuin on liian myöhäistä. Esimerkiksi vaikka kun meille tulee vieraita. Se hössötyksen määrä on sanoinkuvaamatonta, ja ne vieraat, jotka eivät ymmärrä tai raatsi itse kieltää, Laku meinaa suurinpiirtein kaataa kumoon. Täytyis vaan aloittaa alusta ja opettaa uusi toimintatapa. Kun koira on fiksu ja oppii nopeasti. Minä vaan olen laiska ja jarrutan sen kehitystä. Niin tämmöisissä asioissa kuin tokotreeneissäkin. Pitäisi jaksaa panostaa vielä enemmän, että saisi koirasta irti sen todellisen potentiaalin. Plus helpottaisi sitä arkielämää entisestään.

Puolustuksekseni voin toki sanoa, että Laku on ensimmäinen koirani eikä varsinaisesti ole ollut kaikkein helpoin mahdollinen tapaus. Ja positiivista on tietysti se, että seuraavan koiran kanssa ei välttämättä tule tehtyä samoja virheitä. Tuon hurtan kanssa olen oppinut ihan valtavan paljon ja opin aina vaan joka päivä. Mahtava elukka se on, joka suhteessa. Terve, aktiivinen, avoin, sosiaalinen sekä ihmisiä että muita koiria kohtaan, nopea oppimaan ja useimmiten innokas tekemään. Ja ainakin omaan silmään hyvännäköinen uros ;)