Eilen illansuussa innostuin vielä takapihalla pitämään seuraamistreeniä. Ilmeisesti reilun kuukauden jauhaminen on tuottanut tulosta, niin hienosti se sujui!

Kuten sanottu, seuraaminen tai lähinnä kunnollisen katsekontaktin pitäminen seuraamisessa on ollut meillä semmoinen kompastuskivi, johtuen ihan vaan ohjaajan tyhmyydestä... Kun ei ole alusta pitäen opettanut kunnolla vaan vähän sinnepäin, niin ei muuta voi olettaa. Puolustan itseäni sillä, että alunperin tarkoituksena oli treenailla ihan vaan omaksi ja koiran mielenvirkistykseksi, ilman sen kummempia tavoitteita. Mutta nyt kun on jopa kisaaminen alkanut ajatuksena kutkutella ja koiralla tuntuu olevan potentiaalia, niin tässä sitä ollaan.

Aloitin siis seuraamisen opettamisen ihan alusta uudestaan. Kontaktiharjoituksia kotona, lenkillä, joka paikassa ja joka tilanteessa. Varsinainen seuraaminen askel kerrallaan, kontaktissa pysyen. Yksi askel, palkkaus, toinen askel, palkkaus ja näin edelleen.

Eilen huomasin että harjoittelu on kantanut hedelmää. Suoraa linjaa, käännökset oikealle ja vasemmalle, täyskäännös ja muutama juoksuaskel välissä, kaikki sujuivat kuin oppikirjassa ja kontakti pysyi koko ajan!!!!

Ai että voi ihminen olla tyytyväinen, sekä itseensä että ennen kaikkea koiraan. On se hieno otus tuo mun karvakorva. Suorastaan täydellinen ensimmäiseksi koiraksi, oppii nopeasti ja antaa anteeksi kouluttajan typeryydet...